Ajankohtaista

Kelkka kallistuu hangessa - toimi oikein!

Kirjoittanut Reduedu | 8.2.2023 12:26:28
”Umpilumessa moottorikelkalla kahlatessa saattaa syntyä vaaratilanteita, mutta niihin tulee valmistautua."
 
”Pehmeän lumen alla voi olla kiviä ja kantoja kulkua haittaamassa. Entä, jos kelkka kallistuu ajossa, niin miten toimit? Mitä vaihtoehtoja sinulla on pelastaa tilanne nopeasti? "
 
Aikuiskouluttaja REDU Edun kouluttaja Jari Mulari on miettinyt näitä asioita työkseen ja tietää vastaukset.
 
REDU Edu Rovaniemeltä järjestää moottoriajoneuvojen käyttökoulutusta yrityksille, joissa henkilökunta joutuu tarttumaan työssään moottorikelkkaan tai mönkijään.
 
Tammi-helmikuun vaihteessa järjestetyn ensimmäisen, kolme päivää kestäneen moottorikelkkakoulutuksen oli tilannut Geologian tutkimuskeskus GTK.
 
Koulutettavia oli mukana eri puolilta Suomea, Espoota ja Vantaata myöten. Teoriaopetukseen osallistui 29 henkilöä, joista valtaosa otti osaa lähimaastossa järjestettyyn ajoharjoitukseen.
 
Koulutuspalautteessa sateli kiitosta ja ainakin yksi kehitysideakin. Jari Mularin mukaan päätarkoitus koulutuksessa on, että kelkan käytöstä tulee turvallista ja, että ajaja saa lisää varmuutta kelkan kanssa toimimiseen. Sitä ei ehdi kertyä, jos ajokokemusta on vähän.
 
Työkelkat ovat painavia.
 
”Noin 350-kiloisen kelkan käsittelyssä on oltava voimaa”, Mulari toteaa.
 
Ai niin, se vastaus, mitä teet, jos kelkka alkaa kallistua ja selvästi uhkaa kaatua.
 
Ohje on, että jalat tulisi pitää tiukasti astinlaudalla, jos et ehdi hypätä pois kallistuvan kelkan kyydistä. Mikäli otat jalalla vastaan, niin jalka jää helposti astinlaudan alle puristukseen ja lopputulos voi olla ikävä.
  
Seuraava yrityskoulutus työkelkan käytöstä REDU Edussa alkaa maaliskuussa.  
 

Kunnon haalari ja kypärä. Pue asianmukaiset varusteet, kun
lähdet kelkkailemaan.